HSI lyhyt historia
HSI:n tarina alkaa vuodesta 1984, kun Anita Pietikäinen työskenteli suunnitteluinsinöörinä ja isännöi sivutoimisesti omaa asuintaloyhtiötään.
Anitan kiinnostus alaa kohti kasvoi hiljalleen ja muutaman vuoden kuluttua hän päätti opiskella ammatti-isännöitsijäksi. Työskenneltyään isännöitsijänä muutaman vuoden seuraava askel oli yrityksen perustaminen ja Helsingin Seudun Isännöitsijät (HSI) aloittikin toimintansa vuonna 1987.
Uudessa yrityksessä oli alusta alkaen tärkeintä se, että työtä tehdään laadukkaasti ja ammattitaidolla. Ajatuksena oli, että HSI:lle ei koskaan oteta enempää kuin 30 asiakasta, jotta kaikkia voidaan palvella erinomaisesti.
Uuden yrityksen ensimmäinen vuosi ei ollut ruusuilla tanssimista, eikä perustajilla ollut toivettakaan saada palkkaa yrityksestä. Asiakasmäärä alkoi kuitenkin kasvaa tasaisesti ja 30 asiakkaan rajakin ylitettiin.
HSI:llä on useita kymmeniä taloyhtiöitä, jotka ovat olleet asiakkaina yhtiön perustamisesta alkaen.
Yhtiön laadukas toimintatapa on huomioitu mm. Isännöintiliiton ’Vuoden isännöintiyritys 2017’ -palkinnolla. Yritys on myös Isännöitsijöiden auktorisointiyhdistys ISA ry:n auktorisoima.
HSI on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa isännöintiyritys Suomessa, jolle on myönnetty kansainvälinen ISO 9001-laatusertifikaatti.