Asukkaille

Kunnossapitovastuun jakautuminen asunto-osakeyhtiössä

Asunto-osakeyhtiölaissa on määritelty kunnossapitovastuuta koskevat olettamasäännökset osakkaan ja yhtiön välille. Yhtiöjärjestyksellä voidaan määrätä kunnossapitovastuusta myös toisin. Jos yhtiöjärjestyksessä on asiasta määräyksiä, niitä noudatetaan.

Olettamasäännökset tai yhtiöjärjestyksen määräykset eivät mitätöi vahingonkorvausvastuuta: jos vahinko on aiheutettu tuottamuksella tai tahallisesti, aiheuttaja on velvollinen korvaamaan vahingon.

Alla oleva yleinen kuvallinen vastuunjakotaulukko pätee normaalista asumisesta, kulumisesta ja vanhenemisesta johtuviin vikaantumisiin. Taulukosta riippumatta noudatetaan sitä yleistä periaatetta, että osakas vastaa hankkimistaan asennuksista, elleivät kyseessä ole sellaiset yhtiön kunnossapitovastuulla olevat asennukset, jotka eivät oleellisesti poikkea yhtiön käyttämistä. Sitä laissakin säädettyä periaatetta noudatetaan, että mikä ei ole osakkeenomistajan vastuulla, on yhtiön vastuulla. Tämän vuoksi kuvasarjaan ei ole sisällytetty niitä rakennuksen osia, jotka enemmän tai vähemmän itsestään selvästi kuuluvat yhtiön vastuulle, esim. vesikatot.

Voit myös lukea vastuunjaon taulukkomuodossa.

Olohuone

Alakatot ja sisäkattojen pintarakenteet

Osakas

Seinien pintarakenteet, sisärappaukset ja tasoitepinnat

Osakas

Huoneiston ulko-ovi ja parvekkeen uloin ovi

Yhtiö

Verhotanko

Osakas

Patterien ilmaaminen ja säätäminen käsipyörällä

Osakas

Patteriventtiilit ja "juuriventtiilit"

Yhtiö

Lattioiden pintarakenteet

Osakas
  • Alakatot ja sisäkattojen pintarakenteet

    Osakas
  • Seinien pintarakenteet, sisärappaukset ja tasoitepinnat

    Osakas
  • Huoneiston ulko-ovi ja parvekkeen uloin ovi

    Yhtiö
  • Verhotanko

    Osakas
  • Patterien ilmaaminen ja säätäminen käsipyörällä

    Osakas
  • Patteriventtiilit ja "juuriventtiilit"

    Yhtiö
  • Lattioiden pintarakenteet

    Osakas

    Keittiö

    Kiinteät kalusteet

    Osakas

    Ikkunat

    Ks. "Ovet ja ikkunat" -osio

    Kodinkoneet

    Osakas

    Palovaroitin

    Osakas

    Pistorasiat ja kytkimet

    Yhtiö

    Uuni

    Osakas

    Liesikupu

    Yhtiö

    Liesikuvun rasvasuodattimen uusiminen ja puhdistus

    Osakas

    Seinien pintarakenteet, sisärappaukset ja tasoitepinnat

    Osakas

    Lattioiden pintarakenteet

    Osakas

    Alakatot ja sisäkattojen pintarakenteet

    Osakas
    • Kiinteät kalusteet

      Osakas
    • Ikkunat

      Ks. "Ovet ja ikkunat" -osio
    • Kodinkoneet

      Osakas
    • Palovaroitin

      Osakas
    • Pistorasiat ja kytkimet

      Yhtiö
    • Uuni

      Osakas
    • Liesikupu

      Yhtiö
    • Liesikuvun rasvasuodattimen uusiminen ja puhdistus

      Osakas
    • Seinien pintarakenteet, sisärappaukset ja tasoitepinnat

      Osakas
    • Lattioiden pintarakenteet

      Osakas
    • Alakatot ja sisäkattojen pintarakenteet

      Osakas

      Sauna ja pesutilat

      Pesukonehana

      Normaalivaruste: Yhtiö Lisävaruste: Osakas

      Saunan lauteet

      Osakas

      Kodinkoneet

      Osakas

      Saunan kiuas ohjauskeskuksineen

      Osakas

      Kylpyamme ja porealtaat

      Osakas

      Lämminvesivaraaja

      Yhtiö
      • Pesukonehana

        Normaalivaruste: Yhtiö Lisävaruste: Osakas
      • Saunan lauteet

        Osakas
      • Kodinkoneet

        Osakas
      • Saunan kiuas ohjauskeskuksineen

        Osakas
      • Kylpyamme ja porealtaat

        Osakas
      • Lämminvesivaraaja

        Yhtiö

        Kylpyhuone ja WC

        Seinä- ja katto- ja lattiapinnoitteet

        Osakas

        Vedeneristeet

        Yhtiö

        Kiinteät kalusteet

        Osakas

        Sekoittimet

        Yhtiö

        Suihkuletku

        Osakas

        WC-istuin huuhtelulaitteineen

        Yhtiö

        Pesuallas

        Osakas

        Vesilukkojen ja lattiakaivojen puhdistus

        Osakas

        Viemäritukosten avaus

        Yhtiö
        • Seinä- ja katto- ja lattiapinnoitteet

          Osakas
        • Vedeneristeet

          Yhtiö
        • Kiinteät kalusteet

          Osakas
        • Sekoittimet

          Yhtiö
        • Suihkuletku

          Osakas
        • WC-istuin huuhtelulaitteineen

          Yhtiö
        • Pesuallas

          Osakas
        • Vesilukkojen ja lattiakaivojen puhdistus

          Osakas
        • Viemäritukosten avaus

          Yhtiö

          Asunnon lisävarusteet ja parveke

          Kaapistot ja hyllystöt

          Osakas

          Parvekekaiteen ulkopuoli

          Yhtiö

          Parvekekaiteen sisäpuoliset pintarakenteet

          Osakas

          Parvekkeen uloin ovi

          Yhtiö

          Parvekelattian vedeneriste

          Yhtiö

          Parvekelattian pinnoite

          Osakas

          Takka

          Osakas

          Julkisivun osat (takaseinä ja sivuseinät)

          Yhtiö

          Vedenpoistoreittien puhtaanapito

          Osakas

          Parvekelasituksen hankinta ja kunnossapito

          Osakas (tapauskohtainen)

          Asunnon irtaimiston vakuuttaminen

          Osakas
          • Kaapistot ja hyllystöt

            Osakas
          • Parvekekaiteen ulkopuoli

            Yhtiö
          • Parvekekaiteen sisäpuoliset pintarakenteet

            Osakas
          • Parvekkeen uloin ovi

            Yhtiö
          • Parvekelattian vedeneriste

            Yhtiö
          • Parvekelattian pinnoite

            Osakas
          • Takka

            Osakas
          • Julkisivun osat (takaseinä ja sivuseinät)

            Yhtiö
          • Vedenpoistoreittien puhtaanapito

            Osakas
          • Parvekelasituksen hankinta ja kunnossapito

            Osakas (tapauskohtainen)
          • Asunnon irtaimiston vakuuttaminen

            Osakas

            Ilmanvaihto

            Poistoilmaventtiilien puhdistus

            Osakas

            Ilmanvaihtokanavien puhdistus

            Yhtiö

            Poistoilmaventtiilien asennus, korjaus ja säätö

            Yhtiö

            Suodattimet, huoneiston sisäpuolella olevat osat

            Osakas

            Korvausilmaventtiilien asennus ja korjaus

            Yhtiö

            Korvausilmaventtiilien puhdistus sisäpuolelta

            Osakas

            Suodattimet, huoneiston ulkopuolella olevat osat

            Yhtiö
            • Poistoilmaventtiilien puhdistus

              Osakas
            • Ilmanvaihtokanavien puhdistus

              Yhtiö
            • Poistoilmaventtiilien asennus, korjaus ja säätö

              Yhtiö
            • Suodattimet, huoneiston sisäpuolella olevat osat

              Osakas
            • Korvausilmaventtiilien asennus ja korjaus

              Yhtiö
            • Korvausilmaventtiilien puhdistus sisäpuolelta

              Osakas
            • Suodattimet, huoneiston ulkopuolella olevat osat

              Yhtiö

              Sähkölaitteet ja tietoliikennejärjestelmät

              Pistorasiat ja kytkimet

              Yhtiö

              Valaisimet ja valaisinkuvut huoneistossa

              Osakas

              Yhteisantennilaitteet ja antennirasia

              Yhtiö

              Puhelinverkko

              Yhtiö

              Puhelinjohtojen ja antennirasioiden lisäys

              Osakas

              Huoneiston sisäsähköjohdot ja tiedonsiirtojohdot

              Yhtiö

              Huoneiston ryhmäkeskus (sulaketaulu)

              Yhtiö

              Talotekniset turva-, huolto- ja ilmoitinjärjestelmät

              Yhtiö

              Lamput, sulakkeet ja sytyttimet huoneistossa

              Osakas

              Sähkölämmityslaitteet

              Yhtiö

              Osakkaan asennuttamat hälytinjärjestelmät

              Osakas
              • Pistorasiat ja kytkimet

                Yhtiö
              • Valaisimet ja valaisinkuvut huoneistossa

                Osakas
              • Yhteisantennilaitteet ja antennirasia

                Yhtiö
              • Puhelinverkko

                Yhtiö
              • Puhelinjohtojen ja antennirasioiden lisäys

                Osakas
              • Huoneiston sisäsähköjohdot ja tiedonsiirtojohdot

                Yhtiö
              • Huoneiston ryhmäkeskus (sulaketaulu)

                Yhtiö
              • Talotekniset turva-, huolto- ja ilmoitinjärjestelmät

                Yhtiö
              • Lamput, sulakkeet ja sytyttimet huoneistossa

                Osakas
              • Sähkölämmityslaitteet

                Yhtiö
              • Osakkaan asennuttamat hälytinjärjestelmät

                Osakas

                Ovet ja ikkunat

                Nimikilpi

                Yhtiö

                Lukon sarjoitus

                Osakas

                Huoneiston ulko-ovi

                Yhtiö

                Käyttölukko (huoneiston ovi ja parvekeovi)

                Yhtiö

                Ulkopuite ja karmin ulkopuoliset osat

                Yhtiö

                Ulkolasi

                Yhtiö

                Saranoiden voitelu ja tiivistäminen

                Osakas

                Turvalukko (osakkaan tai asukkaan asennuttamana)

                Osakas

                Sisä- ja välipuite

                Osakas

                Lisäavainten hankinta

                Osakas

                Tiivistäminen

                Osakas

                Sisä- ja välilasit

                Osakas

                Ovensuljin (huoneiston sisäpuolella)

                Osakas

                Varmuusketju, ovisilmä ja saranatapit

                Osakas

                Sisäpuitteiden käynti ja heloitus

                Osakas

                Ulkopuitteiden käynti ja heloitus

                Yhtiö
                • Nimikilpi

                  Yhtiö
                • Lukon sarjoitus

                  Osakas
                • Huoneiston ulko-ovi

                  Yhtiö
                • Käyttölukko (huoneiston ovi ja parvekeovi)

                  Yhtiö
                • Ulkopuite ja karmin ulkopuoliset osat

                  Yhtiö
                • Ulkolasi

                  Yhtiö
                • Saranoiden voitelu ja tiivistäminen

                  Osakas
                • Turvalukko (osakkaan tai asukkaan asennuttamana)

                  Osakas
                • Sisä- ja välipuite

                  Osakas
                • Lisäavainten hankinta

                  Osakas
                • Tiivistäminen

                  Osakas
                • Sisä- ja välilasit

                  Osakas
                • Ovensuljin (huoneiston sisäpuolella)

                  Osakas
                • Varmuusketju, ovisilmä ja saranatapit

                  Osakas
                • Sisäpuitteiden käynti ja heloitus

                  Osakas
                • Ulkopuitteiden käynti ja heloitus

                  Yhtiö

                  Piha

                  Ovenpysäytin ja aukipitolenkki (huoneiston ulkopuolella)

                  Yhtiö

                  Ulkolasi

                  Yhtiö

                  Huoneiston ulko-ovi

                  Yhtiö

                  Sisä- ja välilasit

                  Osakas

                  Puut

                  Yhtiö

                  Aita

                  Yhtiö

                  Turvalukko (osakkaan tai asukkaan asennuttamana)

                  Osakas

                  Sisä- ja välipuite

                  Osakas

                  Postiluukku ja postilaatikko

                  Yhtiö

                  Autolämmityspistorasia

                  Yhtiö

                  Tiivistäminen

                  Osakas

                  Nimikilpi

                  Yhtiö

                  Ulkopuitteiden käynti ja heloitus

                  Yhtiö

                  Sisäpuitteiden käynti ja heloitus

                  Osakas

                  Ulkopuite ja karmin ulkopuoliset osat

                  Yhtiö
                  • Ovenpysäytin ja aukipitolenkki (huoneiston ulkopuolella)

                    Yhtiö
                  • Ulkolasi

                    Yhtiö
                  • Huoneiston ulko-ovi

                    Yhtiö
                  • Sisä- ja välilasit

                    Osakas
                  • Puut

                    Yhtiö
                  • Aita

                    Yhtiö
                  • Turvalukko (osakkaan tai asukkaan asennuttamana)

                    Osakas
                  • Sisä- ja välipuite

                    Osakas
                  • Postiluukku ja postilaatikko

                    Yhtiö
                  • Autolämmityspistorasia

                    Yhtiö
                  • Tiivistäminen

                    Osakas
                  • Nimikilpi

                    Yhtiö
                  • Ulkopuitteiden käynti ja heloitus

                    Yhtiö
                  • Sisäpuitteiden käynti ja heloitus

                    Osakas
                  • Ulkopuite ja karmin ulkopuoliset osat

                    Yhtiö

                    Sivun alkuun

                    © 2018 Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy